PUUKKO QUO VADIS

Tervetuloa PUUKKO QUO VADIS -blogiini. Nimeni on Pasi Jaakonaho. Asun ja työskentelen Inarissa. Päätyökseni toimin taideteollisuusalan lehtorina Saamelaisalueen koulutuskeskuksessa. Sen lisäksi ylläpidän ja kehitän omaa ammattitaitoani oman yritykseni kautta. Omassa yrityksessäni toimin pääasiassa puukkojen parissa, mutta olen matkan varrella hankkinut osaamista myös mm. jalometallialalta sekä puu- ja luutöistä.

Aloitin opiskelut Savonia ammattikorkeakoulussa Design Making (YAMK) koulutusohjelmassa syksyllä 2017. Opinnot kestävät minulla kaksi vuotta ja nyt olen aloittanut opinnäytetyöni prosessin. Tavoitteenani on, että opinnäytetyöprosessi on vuoden päästä aika valmiina. Samoin nämä opinnotkin kokonaisuudessaan.

Tämän blogin tarkoituksena on tallentaa ja tuoda näkyviin opinnäytetyöni eteneminen. Ajatuksenani on nimenomaan tallentaa tänne koko prosessia alusta loppuun siten, että se on siitä kiinnostuneille seurattavissa. Juuri tällä hetkellä kun tuon ensimmäisiä ajatuksia tänne blogiin, ei minulla ole vielä tarkkaa ajatusta mitä kaikkea tähän prosessiin liittyy – jotain ajatelmia toki. Varmasti tämän blogin rakenne ja visuaalinen ilmekin muokkaantuu kun pääsen tämän kanssa sinuiksi. Halusin kuitenkin saada asiat nytkähtämään liikkeelle ihan senkin vuoksi, että kyseessä on prosessi ja matka. Matkan aikana ajatukset varmasti muuttuvat ja siten blogikin elää.

PUUKKO QUO VADIS. Mitä se tarkoittaa? Quo vadis on latinaa ja suomennettuna tarkoittaa kutakuinkin ”minne menet”. Esittelin opinnäytetyöni karkean suunnitelman 23.2.2018 lähipäivien yhteydessä.  Tässä on nähtävillä siitä PDF-versio . Ajatuksenani on siis kulkea matka tämän hetkisestä ajatuksestani puukosta johonkin tulevaan. Oma henkilökohtainen tavoite on avartaa omaa käsitystä puukosta.

Siitä, mitä puukko on ollut, voi helposti lukea kirjoista. Suomen kielellä on kirjoitettu useampia yleiskirjoja puukosta, mm. Sakari Pälsin ”Puukko”, Jukka ja Mikko Kemppisen ”Puukot” sekä Anssi Ruusuvuoren ”Puukon historia 1” ja ”Puukon historia 2”. Toki muitakin kirjoja on julkaistu, mutta tuossa on mielestäni ydinkirjallisuus.

Se, mitä puukko on tänään, onkin monimutkaisempi asia. Suomalainen puukkokulttuuri oli aika heikossa hapessa 1980-luvun alussa. Puukkotehtaita oli suurempia ja pienempiä. Puukkotehtaat ovat ansiokkaasti pitäneet puukon lippua yllä, niin hyvässä kuin ”pahassakin”. Hyvää on se, että meillä on ollut puukkoja koko ajan katkeamattomasti nähtävillä ja käytettävissä. ”Pahaa” – jos se nyt varsinaisesti pahaa on – taas on se, että tehtoilla on erilainen lähestymistapa puukkoon kuin se, mitä puukko on ollut: käytännöllinen joka paikan laadukas työkalu. Puukkotehtaat toimivat vahvasti talouteen liittyvässä kontekstissa ja varsinkin laadukkuuden käsitys voi sieltä näkökulmasta olla aivan erilainen, kuin mitä esimerkiksi itse näen. Käsityömäisesti valmistavia puukkoseppiä oli 1980 -luvun alussa Suomessa vain kourallinen. Onneksi oli kuitenkin se kourallinenkin niin, ei ole kaikkea tarvinnut opetella uudelleen.

Tänä päivänä tilanne on toinen. Tekijöitä on joka pitäjässä ja lisää tulee jatkuvasti. Pelkästään puukonteollakin elantonsa hankkivia on meillä jo useampi kourallinen – ei siis vieläkään tungokseen saakka. Mutta hyvä näinkin.

Mutta se monimutkainen asia… Seurasin vast´ikään sosiaalisessa mediassa keskustelua siitä mikä puukon erottaa veitsestä. Itsekin esitin sinne kysymyksen ”Mikä puukko on?”. Hyvin nopeasti kävi ilmi, että näkemyksiä on laidasta laitaan. On hyvinkin konservatiivisia näkemyksiä, että puukko on juuri tällainen. Sitten on hyvin liberaalisia ajatuksia, että lähes mikä vain, jossa on terä, voi olla puukko. Tässä vaiheessa alkoi minusta tuntua haasteelliselta alkaa tekemään mitään, joka olisi samaan aikaan ehkä uutta, mutta täyttäisi puukon kriteerit.

Onneksi minulla on tapana kulkea luonnossa päivittäin. Siellä saan mukavasti aikaan keskustelua itseni kanssa. Näinhän minulle toissapäivänä, eli 8.3.2018, valkeni että minä teen puukon! Mikäli mielenkiintosi heräsi, katso ja kuuntele ajatukseni tästä.